Perhevalmennus, ehkä ensikertalaisten swingers-bileiden jälkeen kiusallisin tapahtuma, mihin pariskuntana voi osallistua! ...ei siis ole kokemusta jälkimmäisestä, kavereilta kuulin. Joka tapauksessa ensimmäisen valmennuskerran jälkeen odotukset eivät olleet korkealla, joten yllätyimme positiivisesti, kun ryhmässä joku muukin esitti kysymyksiä.
Valmennuksen fokus oli tällä kertaa vahvasti synnytyksessä, ja himena vähemmän lapsivuodeajassa. Kaava itsessään oli tuttu - katsottiin video, katsottiin slideja, kysymyksiä sai esittää.
Eniten tässä valmennuksessa arvostin sitä, että odottavia äitejä vastuullistettiin itsekin pohtimaan omia toiveitaan synnytyksen suhteen - olin luullut, että synnytystoivomuslista on lähinnä urbaani legenda, mutta nyt valmennuksen ansiosta uskoisin, että ainakin Kätilöopistolla ollaan aidosti kiinnostuneita kuulemaan, miten tulevat äidit ihannetilanteessa haluaisivat puskea lapsensa maailmaan. Yllätyin myös iloisesti havaitessani, että terveydenhuoltokoneisto pitää kaikkia - siis myös lääkkeettömiä - kivunlievitysmenetelmiä valideina vaihtoehtoina. Esimerkiksi synnytyslaulusta, mitä olen vielä jossain vaiheessa pitänyt täysin absurdina hölinänä, puhuttiin varsin vakavaan ja jopa vakuuttavaan sävyyn. Toki tilaisuudessa käytiin läpi myös paraservikaalit ja pudendaalit, mutta kaiken kaikkiaan lähestymistapa tuntui tasapainoiselta.
Oli valmennuksessa sitten omituisiakin juttuja. Tilaisuutta vetävä hoitaja kertoi hieman vaikeana, kuulemma synnytyssairaaloiden toiveesta, että "on myös mahdollista, että lapsi syntyy vammaisena tai kuolee synnytyksessä". Ja sitten siirrytiin seuraavaan aiheeseen. En ole ihan varma, miten riskien mainitseminen sivulauseessa voisi lisätä kenenkään kykyä kohdata moinen tapahtuma tosielämässä, mutta tulimmepahan varoitetuiksi.
Myös baby bluesia sivuttiin nopeasti - todettiin, että se valtaosa synnyttäjistä kärsii lievästä alakuloisuudesta ja pöllämystyneisyydestä synnytyslaitokselta palattuaan. Hieman epäselväksi jäi, milloin tilanteesta kuuluisi olla huolissaan. Synnytystä enemmän itseäni huolestuttaa juurikin se - kotiinpaluu vauvan kanssa lokakuun lopulla ja kotiin jääminen pimeimmässä marraskuussa. Tähän huoleen ei terveydenhoitajilla ollut antaa mitään kättä pidempää. Siispä ideoin itse: haaveilen kunnon kaiuttimista kotiin ja kahvikupinpidikkeestä vaunuihin. Koska EI VOI MASENTAA JOS POPPI SOI ja on kivempi poistua neljän seinän sisältä, jos saa kahvia mukaan.
Eli ei mikään turha valmennus, aikamoisia oivalluksia.
maanantai 31. elokuuta 2015
perjantai 14. elokuuta 2015
Loma-moi!
Ei siis äitiysloma vaan KESÄloma, vol. 3.
[Käytän viimeiset kaksi viikkoa nyt vielä loppusuoralla pois, koska nykyisellään saan tältäkin lomakaudelta täydet 2,5 päivää per kuukausi. Voisin kirjoittaa esseen siitä, miten järjetön tämä julkisen sektorin lomakertymä on ja toisen siitä, miten niitä lomia voi jättää pitämättäkin, mutta enpä jätä, koska yksittäisen ihmisen pyristely systeemiä vastaan ei mitään muuta kuitenkaan.]
Kaksiviikkoisen tavoitteena on
1) viettää aikuisten laatuaikaa,
2) kiertää lähiseutuja kun vielä voidaan ja
3) olla miettimättä vauvajuttuja koko aikaa.
Viimeinen tulee olemaan vaikein. Aika kauan saa päätä haravoida, ennen kuin keksii mitään muuta puhuttavaa yli viideksi minuutiksi.
Hurrrrururr, mitä mun aivoille tapahtuu?
[Käytän viimeiset kaksi viikkoa nyt vielä loppusuoralla pois, koska nykyisellään saan tältäkin lomakaudelta täydet 2,5 päivää per kuukausi. Voisin kirjoittaa esseen siitä, miten järjetön tämä julkisen sektorin lomakertymä on ja toisen siitä, miten niitä lomia voi jättää pitämättäkin, mutta enpä jätä, koska yksittäisen ihmisen pyristely systeemiä vastaan ei mitään muuta kuitenkaan.]
Kaksiviikkoisen tavoitteena on
1) viettää aikuisten laatuaikaa,
2) kiertää lähiseutuja kun vielä voidaan ja
3) olla miettimättä vauvajuttuja koko aikaa.
Viimeinen tulee olemaan vaikein. Aika kauan saa päätä haravoida, ennen kuin keksii mitään muuta puhuttavaa yli viideksi minuutiksi.
Hurrrrururr, mitä mun aivoille tapahtuu?
torstai 13. elokuuta 2015
Surrealistisia pelkotiloja
Pelottaa: tuntuuko vauva omalta? Osaako sille puhua, jaksaako sen jutut kiinnostaa. Pelottaa olla 20 vuotta, ylikin, vastuussa siitä, että kasvava ihminen saa ruokaa kuusi kertaa päivässä, ja saa sen sellaisin höystein, ettei kasva kieroon.
Toisaalta - rakastan vauvoja. Olen juuri se, joka haluaa puolituttujen pikkuiset syliin, ainakin hetkeksi, jonka pää pehmenee ja suu alkaa jauhaa tyhjää. Pikkulapsetkin on yleensä enimmäkseen söpöjä ja hellyyttäviä, mutta niiden luottamuksen voittamisen on vaikeampaa. Vilkkaiden esiteinien kanssa tulenkin sitten jo ihan ok hyvin toimeen. Ehkä ruokaa voi ostaa kaupasta kerralla useammalle kuin kahdelle.
Pelottaa: onko meidän vauva meille paras vauva? Tuleeko meidän lapsesta hyvä tyyppi? Ja entä jos oma vauva on ruma? Olen kuullut huhuja pikkuisista, jotka ovat lapsesta asti flegmaattisia, kalpeita taikinanaamoja tummine silmänalusineen. Entä jos lapsi on tahdoton vässykkä, sisäänpäinkääntynyt huonotapaisuuteen asti? Entä jos olen lapselle katkera? Katkera, kun en enää itse saa huomiota, katkera menetetystä nuoren naisen kropasta, mustasukkainen miehen ajasta?
Toisaalta - uskon lujasti oksitosiiniin. Jos innostun siitä, että saan vieraan vauvan kuolaa päälleni, ja pienen posken nuuhkiminen saa hartiani rentoutumaan, niin ehkä se omankin vauvan olemassaolo tuntuu hyvältä. Ja jos vauva on subjektiivisesti ruma, niin ehkä se on ainakin söpö. Tai persoonaallinen.
Pelottaa: menetänkö emansipoitumineen toimintakykyni? Luenko vuosiin yhtään kaunokirjallista teosta, teenkö yhtään tenttiä, kiinnostaako töissäkäynti enää ollenkaan? Alanko harrastaa kestovaippoja, vaippakakkuja, lastenvaunuja, muskaria, vaunauintia, vauvajumppaa, lastenmusiikkia? Kiinnostaako vaipallinen vauvankakkaa enemmän kuin budjettiriihi?
Toisaalta - tiedän monta huippupätevää ihmistä, jotka ovat jossain vaiheessa saaneet lapsia. En itse asiassa ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa vauvamyrkytys ja sen aiheuttama yksinkertaisuus olisivat pysyvä olotila.
***
Mitä sitä vielä pitäisi osata pelätä?
Toisaalta - rakastan vauvoja. Olen juuri se, joka haluaa puolituttujen pikkuiset syliin, ainakin hetkeksi, jonka pää pehmenee ja suu alkaa jauhaa tyhjää. Pikkulapsetkin on yleensä enimmäkseen söpöjä ja hellyyttäviä, mutta niiden luottamuksen voittamisen on vaikeampaa. Vilkkaiden esiteinien kanssa tulenkin sitten jo ihan ok hyvin toimeen. Ehkä ruokaa voi ostaa kaupasta kerralla useammalle kuin kahdelle.
Pelottaa: onko meidän vauva meille paras vauva? Tuleeko meidän lapsesta hyvä tyyppi? Ja entä jos oma vauva on ruma? Olen kuullut huhuja pikkuisista, jotka ovat lapsesta asti flegmaattisia, kalpeita taikinanaamoja tummine silmänalusineen. Entä jos lapsi on tahdoton vässykkä, sisäänpäinkääntynyt huonotapaisuuteen asti? Entä jos olen lapselle katkera? Katkera, kun en enää itse saa huomiota, katkera menetetystä nuoren naisen kropasta, mustasukkainen miehen ajasta?
Toisaalta - uskon lujasti oksitosiiniin. Jos innostun siitä, että saan vieraan vauvan kuolaa päälleni, ja pienen posken nuuhkiminen saa hartiani rentoutumaan, niin ehkä se omankin vauvan olemassaolo tuntuu hyvältä. Ja jos vauva on subjektiivisesti ruma, niin ehkä se on ainakin söpö. Tai persoonaallinen.
Pelottaa: menetänkö emansipoitumineen toimintakykyni? Luenko vuosiin yhtään kaunokirjallista teosta, teenkö yhtään tenttiä, kiinnostaako töissäkäynti enää ollenkaan? Alanko harrastaa kestovaippoja, vaippakakkuja, lastenvaunuja, muskaria, vaunauintia, vauvajumppaa, lastenmusiikkia? Kiinnostaako vaipallinen vauvankakkaa enemmän kuin budjettiriihi?
Toisaalta - tiedän monta huippupätevää ihmistä, jotka ovat jossain vaiheessa saaneet lapsia. En itse asiassa ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa vauvamyrkytys ja sen aiheuttama yksinkertaisuus olisivat pysyvä olotila.
***
Mitä sitä vielä pitäisi osata pelätä?
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Hankinnat pikkuista varten
Alkuraskaudesta rakastin lukea blogitekstejä vauvahankinnoista! Koko sitterien, itkuhälyttimien, rintapumppujen ja leikkimattojen maailma oli niin mystinen, mutta samalla helppo tapa konkretisoida itselleen vauvan tuloa. Checklistit ruksittavine neliöineen vakuuttivat siitä, että nämä hankittuamme olemme valmiit.
Nyt h-hetken lähestyessä olen menettänyt kiinnostustani - joko äitiyspakkaus, 2nd hand -vaatehankinnat ja sieltä täältä pulpahtelevat lainatavarat ("tarvitsetteko kantoliinaa/harsoja/pieniä vaatteita") TAI keskiraskauden levollisuus on tehnyt tehtävänsä. Joka tapauksessa varustautuminen tuntuu toissijaiselta, kun miltei kaikki, mitä vastasyntyneen kanssa ehkä oikeasti tarvitaan, alkaa olla kasassa, vaikka checklistin ruudut ammottavat vieläkin enimmäkseen tyhjyyttään.
Aika pitkälle päästäneen näillä, mitä jo löytyy, mutta ihan pari juttua haluaisin vielä saada käsiini, ennen kuin vauva kotiutuu. Ja jos voisin mennä pari-kolme kuukautta taaksepäin, niin viettäisin vähän vähemmän aikaa netin vauvanvaatekirppiksillä ja vaikka neuloisin enemmän, että työn alla oleva vauvan tilkkutäkki valmistuisi ennen kuin vauva valmistuu (, yliopistosta).
Mitä meiltä löytyy?
On lipastollinen vauvanvaatteita koossa 50-72 cm. Ja lisää tulossa, kunhan saadaan mummolasta neuletakki ja -housut ja välihaalari.
On äitiyspakkauksen peitemakuupussit, haalarit, pyyhe, patjat ja lakanat. Pienimpiä vaunuhaalareita on jopa kaksin kappalein, koska hätäilin kierrätyshankintojen kanssa.
On jopa käytettynä saatu unipussi.
On satukirjoja, yksi soiva ja yksi purtava.
On rintapumppu (käytetty) ja siihen sopivia tuttipulloja, että isäkin voi syöttää vauvaa.
On harsoja, paketti new born -koon vaippoja ja ajatus kestovaippojen ostamisesta.
On sitteri (käytetty, tietenkin BabyBjörn), on suvussa kiertänyt vauvansnäky.
On kylpyöljy, nännivoide, terveyssiteet, liivinsuojuksia. Kohta kylpyankkakin, kunhan ehdin joku päivä ajoissa postiin.
On vauvakirja, haikarataulu, yksi puulelu ja pari kilisevää vaunulelua.
Mitä me vielä tarvitaan?
Tarvitaan vaunut. Tästä on idea, joka on toteutusta vailla. Mies on esteetikko, mikä hieman hankaloittaa vaununhankintaan. Samaten tarvitaan turvakaukalo autoon.
Tarvitaan pyllypyyhkeitä.
Tarvitaan d-vitamiinitippoja.
Mitä me lisäksi halutaan?
Halutaan kantoliina. Tämä saadaan käytettynä.
Halutaan hoitoalusta - tosin saman homman voinee hoitaa pyyhkeen päällä? Paikkana tulee joka tapauksessa olemaan pesukoneen kansi, joten suuriin ponnisteluihin en tämän suhteen alkaisi. Lisäksi halutaan kertakäyttöisiä hoitoalustan suojia kaupungilla luuhaamista varten.
Halutaan kylpyamme ja kylpytuki - tosin alkuun pärjätään lavuaarillakin.
Halutaan kestovaippoja. Olen kuullut huhuja merkistä, joka on kuulemma helppo ja sopii melkein kaikille, ja jota käyttäessä ei tarvitse "harrastaa" kestovaippoja - riittää kun ostaa, vaihtaa ja pesee. Suits me. Voi olla, että eka kuukausi mennään kertakäyttöisillä, koska siinävarmaan on vähän muutakin tekemistä.
Halutaan imetystyyny, tai siis minä haluan. Mutta nekin on aika rumia - yritän löytää käytettynä ja saada luottoystävän ompelemaan uuden päällisen. Ilmankin varmaan pärjäisi.
Halutaan lelukaari (puinen), leikkimatto (kaunis), mobile (design), maidonkerääjät (jos maitoa tulee), hoitolaukku, ainakin toinen setti lakanoita ja pyyhkeitä, laitasuojukset vauvansänkyyn (vaikka aluksi varmaan parempi ilman), niistäjä/nenäfriida (jos lapsi joskus on räkäinen), pulloharja (jos otetaan tuttipullot käyttöön).
Niin, ja minä haluan ehdottomasti tukikorsetin post partum -aikaan. Belly bandit tai vastaava.
Nyt h-hetken lähestyessä olen menettänyt kiinnostustani - joko äitiyspakkaus, 2nd hand -vaatehankinnat ja sieltä täältä pulpahtelevat lainatavarat ("tarvitsetteko kantoliinaa/harsoja/pieniä vaatteita") TAI keskiraskauden levollisuus on tehnyt tehtävänsä. Joka tapauksessa varustautuminen tuntuu toissijaiselta, kun miltei kaikki, mitä vastasyntyneen kanssa ehkä oikeasti tarvitaan, alkaa olla kasassa, vaikka checklistin ruudut ammottavat vieläkin enimmäkseen tyhjyyttään.
Aika pitkälle päästäneen näillä, mitä jo löytyy, mutta ihan pari juttua haluaisin vielä saada käsiini, ennen kuin vauva kotiutuu. Ja jos voisin mennä pari-kolme kuukautta taaksepäin, niin viettäisin vähän vähemmän aikaa netin vauvanvaatekirppiksillä ja vaikka neuloisin enemmän, että työn alla oleva vauvan tilkkutäkki valmistuisi ennen kuin vauva valmistuu (, yliopistosta).
Mitä meiltä löytyy?
On lipastollinen vauvanvaatteita koossa 50-72 cm. Ja lisää tulossa, kunhan saadaan mummolasta neuletakki ja -housut ja välihaalari.
On äitiyspakkauksen peitemakuupussit, haalarit, pyyhe, patjat ja lakanat. Pienimpiä vaunuhaalareita on jopa kaksin kappalein, koska hätäilin kierrätyshankintojen kanssa.
On jopa käytettynä saatu unipussi.
On satukirjoja, yksi soiva ja yksi purtava.
On rintapumppu (käytetty) ja siihen sopivia tuttipulloja, että isäkin voi syöttää vauvaa.
On harsoja, paketti new born -koon vaippoja ja ajatus kestovaippojen ostamisesta.
On sitteri (käytetty, tietenkin BabyBjörn), on suvussa kiertänyt vauvansnäky.
On kylpyöljy, nännivoide, terveyssiteet, liivinsuojuksia. Kohta kylpyankkakin, kunhan ehdin joku päivä ajoissa postiin.
On vauvakirja, haikarataulu, yksi puulelu ja pari kilisevää vaunulelua.
Mitä me vielä tarvitaan?
Tarvitaan vaunut. Tästä on idea, joka on toteutusta vailla. Mies on esteetikko, mikä hieman hankaloittaa vaununhankintaan. Samaten tarvitaan turvakaukalo autoon.
Tarvitaan pyllypyyhkeitä.
Tarvitaan d-vitamiinitippoja.
Mitä me lisäksi halutaan?
Halutaan kantoliina. Tämä saadaan käytettynä.
Halutaan hoitoalusta - tosin saman homman voinee hoitaa pyyhkeen päällä? Paikkana tulee joka tapauksessa olemaan pesukoneen kansi, joten suuriin ponnisteluihin en tämän suhteen alkaisi. Lisäksi halutaan kertakäyttöisiä hoitoalustan suojia kaupungilla luuhaamista varten.
Halutaan kylpyamme ja kylpytuki - tosin alkuun pärjätään lavuaarillakin.
Halutaan kestovaippoja. Olen kuullut huhuja merkistä, joka on kuulemma helppo ja sopii melkein kaikille, ja jota käyttäessä ei tarvitse "harrastaa" kestovaippoja - riittää kun ostaa, vaihtaa ja pesee. Suits me. Voi olla, että eka kuukausi mennään kertakäyttöisillä, koska siinävarmaan on vähän muutakin tekemistä.
Halutaan imetystyyny, tai siis minä haluan. Mutta nekin on aika rumia - yritän löytää käytettynä ja saada luottoystävän ompelemaan uuden päällisen. Ilmankin varmaan pärjäisi.
Halutaan lelukaari (puinen), leikkimatto (kaunis), mobile (design), maidonkerääjät (jos maitoa tulee), hoitolaukku, ainakin toinen setti lakanoita ja pyyhkeitä, laitasuojukset vauvansänkyyn (vaikka aluksi varmaan parempi ilman), niistäjä/nenäfriida (jos lapsi joskus on räkäinen), pulloharja (jos otetaan tuttipullot käyttöön).
Niin, ja minä haluan ehdottomasti tukikorsetin post partum -aikaan. Belly bandit tai vastaava.
tiistai 11. elokuuta 2015
Raskausviikko 30 - ai mitenkä menee?
30. raskausviikolla olo on hyvä ja raskaus tuntuu luonnolliselta ja kauniilta. Helsinkiä hellivä helle, saldokertymän mahdollistamat lyhyemmät työpäivät ja se, että olen oppinut suhteuttamaan tekemisen määrän omaan energiatasoon, auttavat asiaa. Itseluottamusta valavat myös neuvolakäynti, jossa todettiin hemoglobiinin nousseen 120 paremmalle puolelle sekä kontrolliultra, jossa mitataan istukan sijaitsevan vaadittavat kaksi senttiä synnytyskanavasta. On myös hauska kuulla arvio sikiön koosta (1,3 kg - missä vaiheessa se on ehtinyt kasvaa!) ja arvio vauvan syntymäpainosta (3,4 kg).
Aikaisempi harmitus mahan pienuudesta on vaihtunut tyytyväisyydeksi - kompakti pötsi mahdollistaa työmatkapyöräilyn, askelkyykyt, monipuoliset nukkuma-asennot ja joidenkin normaalien vaatteiden käyttämisen. SF-mitta kulkee kuitenkin keskikäyrillä, mutta pitkä selkä sallii kohdun kasvamisen pystysuunnassa. Spontaanit kommentit "Mitä sulle on tapahtunut?" ja "Onko sulla ensimmäinen lapsi tulossa?" romuttavat kuitenkin ajatukseni siitä, että ei tästä välttämättä vielä mitään huomaa. Ensimmäinen kysymys oli mielestäni niin koominen, että pakko oli kysyä, millä tarkkuudella kysyjä toivoo kysymykseensä vastattavan.
Pyrin liikkumaan päivittäin, koska muuten olo on tukala. Juoksulenkit ovat jotenkin huomaamatta jääneet, vaikka tavallaan tekisi mieli kokeilla pystyisinkö vielä. Samaten tennis on jäänyt ihan vahingossa. Sen sijaan kuljen töihin pyörällä, käyn kuntosalilla ja uimassa. Äitiysjooga tekee myös hyvää, vaikka en vieläkään ehkä kuulu tärkeimpään kohderyhmään.
Henkisellä puolella ilmenee pientä panikointia. Yksi ilta saan sydämentykytyksiä, kun älyän, että vauvan tulo tarkoittaa muutakin kuin sitä, että ensimmäinen vuosi siitä huolehditaan 24/7 ja sitten se laitetaan päiväkotiin. Havahdun siihen, että seuraavat 20 vuotta minun pitää huolehtia, että joku saa ruokaa kuusi kertaa päivässä - juuri kun olen just ja just pitämään itsestäni huolta. Hirvittää. Ja naurattaa, että hirvittää. Toisaalta alan olla hyvinkin zen vauvatavaroiden suhteen - ymmärsin vihdoin, että tavaroita voi hankkia myös sitä mukaa, kun ne tarvetta ilmenee ja että kaikkea ei suinkaan kannata hankkia varastoon.
Näen unta lapsivesien menosta. Siivoan työpöytäni ja tietokoneeni jo nyt, ihan varmuuden vuoksi, ja valmistelen työtestamentin seuraajalleni. Ihan siltä varalta, jos jotain tapahtuisikin jo nyt.
Aikaisempi harmitus mahan pienuudesta on vaihtunut tyytyväisyydeksi - kompakti pötsi mahdollistaa työmatkapyöräilyn, askelkyykyt, monipuoliset nukkuma-asennot ja joidenkin normaalien vaatteiden käyttämisen. SF-mitta kulkee kuitenkin keskikäyrillä, mutta pitkä selkä sallii kohdun kasvamisen pystysuunnassa. Spontaanit kommentit "Mitä sulle on tapahtunut?" ja "Onko sulla ensimmäinen lapsi tulossa?" romuttavat kuitenkin ajatukseni siitä, että ei tästä välttämättä vielä mitään huomaa. Ensimmäinen kysymys oli mielestäni niin koominen, että pakko oli kysyä, millä tarkkuudella kysyjä toivoo kysymykseensä vastattavan.
Pyrin liikkumaan päivittäin, koska muuten olo on tukala. Juoksulenkit ovat jotenkin huomaamatta jääneet, vaikka tavallaan tekisi mieli kokeilla pystyisinkö vielä. Samaten tennis on jäänyt ihan vahingossa. Sen sijaan kuljen töihin pyörällä, käyn kuntosalilla ja uimassa. Äitiysjooga tekee myös hyvää, vaikka en vieläkään ehkä kuulu tärkeimpään kohderyhmään.
Henkisellä puolella ilmenee pientä panikointia. Yksi ilta saan sydämentykytyksiä, kun älyän, että vauvan tulo tarkoittaa muutakin kuin sitä, että ensimmäinen vuosi siitä huolehditaan 24/7 ja sitten se laitetaan päiväkotiin. Havahdun siihen, että seuraavat 20 vuotta minun pitää huolehtia, että joku saa ruokaa kuusi kertaa päivässä - juuri kun olen just ja just pitämään itsestäni huolta. Hirvittää. Ja naurattaa, että hirvittää. Toisaalta alan olla hyvinkin zen vauvatavaroiden suhteen - ymmärsin vihdoin, että tavaroita voi hankkia myös sitä mukaa, kun ne tarvetta ilmenee ja että kaikkea ei suinkaan kannata hankkia varastoon.
Näen unta lapsivesien menosta. Siivoan työpöytäni ja tietokoneeni jo nyt, ihan varmuuden vuoksi, ja valmistelen työtestamentin seuraajalleni. Ihan siltä varalta, jos jotain tapahtuisikin jo nyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)