Raskauskolmannessarjan aiemmat osat täällä, täällä ja täällä.
Niinhän siinä kävi, että Vauva tuli maailmaan omia aikojaan kun raskautta oli (laskennallisesti) mennyt 41 viikkoa ja 4 päivää. Viimeiset puolitoista viikkoa - siis aika virallisen ajanlaskun jälkeen - tuntui heittämältä kuukausien mittaiselta. I swear. Vaikka nyytin kanssa tuhistut reilu kaksi viikkoa onkin nyt jo aika tehokkaasti pyyhkineet synnytyksen odottelun mielestäni, yritän siltä konsistenssin vuoksi muistella oheen, mitä viimeisillä viikoilla oikein puuhasin ja missä fiilikset liikkuivat.
Raskausviikko 41 Vauva pysyy mahassa oman syntymäpäväni yli, mikä on hyvä juttu. Käyn edelleen raskausjoogassa, salilla ja pitkillä kävelyillä. Kuvittelen itselleni synnytysoireita - polttelua ylävatsaan, ripulia (miten sen voi kuvitella?) ja turvotusta. Viimeisellä neuvolakäynnillä kellotan +12 kiloa alkupainoon verrattuna. Olen iloinen, että raskaus ei ole juurikaan runnellut kroppaani, mutta samalla aivan jumalattoman kärsimätön. Kipunoin miehelle pienimmästäkin; myös lähisuku alkaa suututtaa. Leikittelen ajatuksella Facebook-päivityksestä, johon kirjottaisin suurinpiirtein: "Ei vieläkään. Haistakaa paska." Tapaan kuitenkin muita mammoja, saan itseni pienen tauon jälkeen lukemaan ja viikon loppua kohden onnistun siirtämään ajatukset pois odotuksesta. Totean jossain vaiheessa, että kunhan nyt ennen joulua syntyisi.
Raskausviikko 42 Löydän suonikohjuja todella epäortodoksisesta paikasta- onneksi ne häviävät parissa päivässä itsestään, ennen kuin ehdin vaipua epätoivoon. En oikein viitsi lähteä muualle kuin ulos kävelemään - takkikaan ei oikein mahdu enää kiinni ja näytän juuri niin räjähtäneeltä kuin tässä vaiheessa kuuluukin. Ihana puolisoni muistaa kuitenkin kertoa, että näytän hyvältä. Voi muru. Perjantai-iltana, kun raskautta on kulunut 41 viikkoa ja 3 päivää, lähden kaupungille etsimään kaverin vauvalle pienimpiä mahdollisia lätkäkamoja. Olen taas kiukkuinen kuin ampiainen - murjotan miehelle, joka tuleekin tapaamaan minut suoraan töistä käymättä ensin kaupassa. Kaupungilla tuntuu kuin jotain lurahtaisi housuun, mutta Sokoksen vessassa käy ilmi, että kyseessä ei tainnutkaan olla mikään merkittävä tapahtuma. Kotona vietetään perjantai-iltaa pelaamalla kolme erää Trivial Pursuitia. Ensimmäisen erän (minkä sitten voitin) aikana alkaa ujosti hymyilyttää ja totean miehelle, että nyt tuntuu ehkä jotain, mikä ei ole enää harjoitussupistuksia.
Tarina jatkunee synnytyskertomuksella, kunhan joskus istahdan taas koneen ääreen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan!