No ei kai. En tiedä, mitä pitäisi tuntea.
Kyllä sen sitten tietää.
***
Ylläolevan kaltaisia keskusteluja tulee käytyä liki päivittäin. Lisäksi äitini on ottanut tavakseen soittaa päivittäin ihan siltä varalta "jos teitä olisikin jo kolme, etkä olisi kertonut". Äitiä kuulemma jännittää. Yritin udella, mikä siinä jännittää - minähän sen vauvan synnytän. En oikein saanut selkeätä vastausta.
***
Olen taas tavannut tuoreita äitejä ja supersuloisia muutaman viikon ikäisiä vauvoja - terveisiä, jos satutte lukemaan! Tuoreet vauvaperheet on superusuloisia. Vastasynnyttäneen äidin hellissä mutta jo yllättävän varmoissa otteissa näen aika paljon toivoa omallekin kohdalle - vauvan käsittely ilmeisesti luoontevoituu nopeasti silloin kun se on oma. Lisäksi on jopa huojentavaa nähdä, miten erilaisia kaikki vauvat ovat. Yksi lähinnä nukkuu, toinen lähinnä ruokailee, kolmas kaipaa jatkuvaa kanniskelua, neljäs ei viihdy sylissä lainkaan. Eihän tällainen ummikkoäiti voi mitenkään tietää etukäteen, mikä odottaa.
***
Pohdin identiteettiä. Ja ajankäyttöä. Ja sitä, miten nämä kaksi kietoutuvat toisiinsa: käytänkö aikani itselleni merkityksellisiin asioihin? Ja toisaalta - tarvitseeko kaiken ajan olla merkityksellistä? Raskauden edetessä olen syystä tai toisesta jäädyttänyt ison osan oman olemiseni rakennuspalikoista. Työt ja uran avaamat maailmat ovat tauolla toistaiseksi. Purjehtiminen ja luonnonhelmassa retkeileminen jäivät kuluneella kaudella minimiin. Matkustaminen on hetken aikaa poissa laskuista. Liikunta, illanvietot, kaupunkikulttuuri - kaikki tapahtuu raskauden ja kohta vauvan ehdoilla. Tuleva ätiys sävyttää ihmissuhteita ja puheenaiheet kulkevat luontevasti lapsiperhelatuja.
Välillä tuntuu, että olen luopunut paljosta saamatta vielä mitään tilalle. Toki luopuminen on väliaikaista, ennakoitavissa ja jo etukäteen hyväksytty, mutta asian tiedostaminen ei tarkoita sitä, etteikö tyhjiötä silti pääsisi syntymään. Koen tärkeäksi oman itsetuntoni, äitiyteni ja parisuhteeni kannalta pitää kiinni minuuteni rakennuspalikoista. Toisaalta tilanteessa, jossa oma ajankäyttö muttuu radikaalisti ja suuntiin, joihin voi itse vain rajallisesti vaikuttaa, uskon henkisestä joustavuudesta olevan hyötyä. Kaikki virtaa, kaikki muuttuu, kaikki ei ole omissa käsissä. Silloin tällöin tuntuu kuitenkin tärkeältä pohtia, käytänkö rajallisen aikani parhaalla mahdollisella tavalla.
***
Identiteetti- ja ajankäyttöpohdinnoisa voi päätellä ainakin sen, että synnytys ei ole vielä käynnistynyt. Sitä odotellessa taidan lähteä ulos. Ja lukea pari kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan!