40. raskausviikko kuulostaa aika muikealta. Ja en silti j******ta saa sporassa sitä istumapaikkaa. Miten monessa palassa tai maha pystyssä tarvitsee olla.
Huh, hengitän syvään.
On helppoa tehdä yhteenveto blogipostauksista, mitä löytää haulla "raskausviikko 39+x". Joko odottavat äidit ovat just silloin lähteneet synnyttämään. Tai sitten niitä vituttaa.
Noh, minä en ole lähtenyt synnyttämään.
Niissä 40. raskausviikon blogipostauksissa, joissa vauva ei ole vielä lähtenyt tulemaan eli joissa odottavia äitejä vituttaa, on syynä joko fyysiset tai henkiset vaivat. Fyysisistä vaivoista kirotaan kolotuksia, liitoskipuja, turvotusta ja väsymystä. Vaihtoehtoisesti henkisen puolen prakaillessa blogeissa manataan miestä tai miehen kaljanjuontia, omia vanhempia, miehen vanhempia, sisaruksia, neuvolan terkkaria tai uteliaita lähimmäisiä - hyväntahtoisia uteluita, vauvanhäätöohjeita tai naapurin mummoa.
Noh, minua ei edelleenkään vaivaa fyysisesti mikään.
Ei ole kolotuksia, liitoskipuja tai muitakaan vaivoja valitettavana. Olen käynyt salilla, kävelyllä, savusaunassa ja järvessä. Istunut tentissä, hengitellyt joogassa, pomppinut jumppapallolla. Kävelen nopeammin kuin kuukausiin, koska maha on laskeutunut, keuhkoilla on tilaa eikä lihaspistoksista ole enää tietoakaan. Sää on kaunis, aurinko paistaa. Häpyluutakaan ei väsytä.
Mutta ai että se toinen puoli. Pää ja zen, nimittäin.
Henkiset supistukset ovat varmaan jo alkaneet - siis aivojen synnytysuspistukset eli ne kuuluisat hormonit. Otsassa on pitkästä aikaa finni. Yhtenä aamuna teki lähinnä mieli vetää miestä turpaan. En tietenkään toiminut, en keksinyt riittävän hyvää syytä - en itse asiassa keksinyt ainoatakaan syytä. Kunhan vain sattui olemaan lähistöllä, rassukka. Eilen illalla itketti kaikki, samaten ilman syytä. Henkinen avautumisvaihe senkun pitkittyy.
Tänään olin sisäisesti (ja sivistyneesti peitellen) raivoissani joogaohjaajalle, joka oli mielestäni aivan toistaitoinen. Olen harjoitellut tätä raskaana olemista jo 39 viikkoa - jos päätän käydä rentoutumaan oikealle kyljelleni, niin otan tietoisen riskin. Älkää tulko neuvomaan.
Hengitän taas syvään.
Laitoin tänään miehelle viestiä, että ymmärrän, jos haluat asua hotellissa synnytykseen asti. Mies vastasi: "Jee, hotelliin!". Melkein naurattaa.
PS. Aiempiin postauksiin Yhdes koos ja Raskaushehkutusta verratessa ei voi kuin hymyillä itselleen - onpahan koko tunneskaala ja vähän vielä siihen päälle käytössä... Miten niin muka raskaana olevat naiset on ailehtelevaisia?
Tsemppiä! En osaa edes kuvitella miltä tuo vaihe tuntuu, kun koko raskauden ajan tiesin, että meidän beibi tulee syntymään etuajassa... 37+2 sitten syntyikin. Joskus mietin, että olisi ollut kiva saada kokea raskaus ihan loppuun saakka, mutta muiden kokemuksista vähän kuulostaa siltä, ettei se ehkä niin hauskaa olekaan :D Mutta hei, ihan varmasti ei enää kovin kauaa! (Joo, tiedän kyllä että tuossa vaiheessa viikkokin on ikuisuus. Mutta silti!)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKiitos tsempeistä! Yritin tuohon tekstiin taltioitua hormonaalisen angstin huipun... Sittenpä mun äksyys jo asettuikin ja illalla luin miehelle ääneen niitä muita supervittuuntuneita blogikirjoituksia, mitä löysin, ja totesin, että taidankin olla ihan maltillinen tapaus! Nyt on taas hyvä mieli ja oon ollut tosi sopuisa ja lauhkea ja nauravainen suunnilleen siitä asti kun sain tuon tekstin ulos :D Mutta enpä kyllä arvannut kuukausia sitten, että äksyys olisi mun ainoa ja ainakin heittämällä vakavin raskausvaiva!
PoistaIhanan kamalaa! :D minäkin kyllä säästyi pahimmalta angstilta, kun poika tuli maailmaan 39+0. Mutta voin lohduttaa tavalla mikä monia ärsyttää eniten: "kyllä se sieltä ulos tulee, ei se sinne jää, usko pois" ;)
VastaaPoistaNiin, ehkä tällaisenkin vaivan kestää kun tietää mistä se johtuu ja uskoo, että se on nyt väliaikaista , joten kiitos tsempeistä :) Orientoidun kyllä siihen, että vauva tulee vasta kolmen viikon päästä käynnistyksellä - täyttelen kalenteria ja sovin tapaamisia, mutta en mitään liian tärkeätä. Aikamoista tasapainoilua! Mutta on kyllä varsin vaikeata ajatella tässä vaiheessa enää oikeastaan mitään muuta.
PoistaHeh, sait miut taas hymyilemään. Ja mulla olis monta tosi hyvää latteutta tähän, mutta oot varmaan niitä jo kuullu =)
VastaaPoistaNoh, eipä mennyt siinä tapauksessa päivä hukkaan! Onneksi tää on sellaista aaltoliikettä - kiukkuisia päiviä seuraa yleensä hyvä tuuli :)
Poista