Vauvabrunssi a.k.a. babyshower

Tuleva täti eli rakas isosiskoni sitten meni ja järjesti mulle ja mahalle juhlat! Oon vieläkin vähän liikuttunut - tuntuu kivalta, että tässä lapsensaamisessa on yhteisöä ympärillä. Myös lahjaksi saadut lapsenvahtilupaukset ja lupaukset ystävyyden jatkumisesta lämmittävät.

Sain itse päättää brunssipäivän ja vieraslistan, ja sitten muuten vain ilmestyä paikalle. Luksusta. Pisimpään painin miettiessäni vieraita - kutsuako pelkkiä tyttöjä vaiko tasaisesti parhaita ystäviä? Heitin lopulta emansipaation ja tasa-arvoihanteet nurkkaan ja totesin, että keskimäärin tyttöjä nyt vaan kiinnostaa vauvajutut enemmän ja että olisi oikeastaan hauska viettää sunnuntaita ihan homogeenisella porukalla.

Ratkaisu toimi. Tunnelma oli intiimi ja lämmin, jopa välitön, vaikka vieraista osa ei ollutkaan koskaan aikaisemmin toisiaan tavannut. Tuntui ihmeen tärkeältä saada puhua vauvajuttuja lähipiirin tyttöjen kanssa. Hauskaa, että aihe tuntuu kiinnostavan, vaikka kellään osallistujista ei vielä omia lapsia olekaan. Olin myös onnellinen hössötyksen vähäisyydestä - en saanut yhtään vaippakakkua, en söpöä mutta puolitarpeetonta vauvatavaraa enkä mitenkään kohtuuttomasti huomiota.

Sisko oli vauvakutsukonkarina kehittänyt jopa pari ohjelmanumeroa, jotka toimivat aiheuttamatta kuitenkaan myötähäpeää. Jokainen osallistuja, tai ainakin valtaosa, oli tuonut mukanaan vauvakuvan, joista sain sitten arvailla, kuka kukin on. Lisäksi jokainen askarteli kortin, johon sai veikata tulokkaan strategisia tietoja -syntymäpäivää, painoa, pituutta, nimeä, hiuksia ja silmiä. Valokuvat, veikkaukset ja siskon vauvalle kirjoittama tervetulotoivotus taltioitiin kovien kansien väliin aikoinaan vauvalle annettavaksi. Itkuhan siinä pääsi. Siskon kirjoittama tervetuloviesti alkoi suunnilleen näin:

Moi vauva, 

Täällä sinua jo kovasti odotellaan.  

Ihanaa, että en odota yksin. Vauva syntyy osaksi perhettä, sukua ja ystäväpiiriä. Koko kylän vauvaksi. Meidän hartaasti varrottu, lämpimästi tervetullut pikkuinen. Sydänsydänsydän.