Odottavan aika on pitkä

Yhtäkkiä minulla onkin käsissäni valtavasti aikaa. Kesäloman alkuun on vielä matkaa, mutta kesä rauhoittaa tahdin, samaten kuin täysin krapulattomat viikonloppuaamut. Yllätän itseni toivomasta, että aika kuluisi nopeammin. Suorastaan rikollista, sanoisin.

Täytetekemiseksi kehittämääni puuhastelua ei kai voi kutsua muuksi kuin pesänrakentamiseksi. Onko tämä hormonaalista, vai onko kyseessä perheen naisilta opittu käyttäytymismalli? Jotain erikoista tapahtuu henkisellä tasolla, ja siitä on todisteita.

Todiste 1:

Neulominen. En osaa neuloa. Mutta nyt olen saanut päähäni, että pikkuinen ansaitsee valko-keltaraidalliset neulepöksyt. Resorivyötäröllä ja söpöillä takataskuilla. Realisti minussa totesi kuitenkin, että parempi aloittaa jostain helposti ja opetella ensin vähän. Siispä päädyin ostamaan tarvikkeita yli 30 eurolla (...) ja aloittamaan tilkkutäkin väkertämisen. Frankly - 20 neliskanttista palaa vaihtelevalla designilla, ja lopulta ne pitää vielä virkata yhteen.

Tavoite on jotain seuraavan kaltaista:

Kuva lainattu: http://teeitse.punomo.fi/cat/neulonta/sisustus/tilkkupeitto.html

Alla tilanne yhden illan jälkeen alla. Värit näyttävän pelottavan tutulta, mies lienee innoissaan.

Maailman hienoimmat tilkun puolikkaat.

Todiste 2:

Sisustaminen vauvateemalla. Työmatkan varrella on jokin gallerian näköinen paikka, jonka ikkunassa on aivan hurmaavan karibialaisen sävyisiä maalauksia ja kuvitustöitä. Eilen pyörähdin paikan päällä ja sain selville, että kuvittaja Matti Pikkujämsä pitää kyseisessä paikassa työhuonettaan. Lisäksi tilassa toimii galleria ja Pikkujämsän sanojen mukaan parturikampaamo - jälkimmäisestä en tosin nähnyt ensimmäisellä visiitillä viitteitä. En voinut vastustaa supersuloista haikaramaalausta, joka löysi välittömästi paikkansa makuuhuoneen hyllyltä.

Kuva on julkaistu jossain Jukka Itkosen lastenkirjassa, mutta en muista missä.

Todiste 3:

Epämääräinen keittiöpuuhailu. Kuohuviinihimoissani liotan äidin raparpereistä ja sitruunahapoista hampaat sulattavaa kuohujuomaa. Huomatkaa ihanan hysteerisen keinotekoisen neonpunainen väri, jonka tämän vuoden raparperit ovat jostain saaneet.

Raparperiä, sitruunahappoa, vettä ja sokeria.

 ***
Välillä mietin, kuka tämä tyyppi oikein on. Viime kesän vietin ulkomailla lähinnä töitä tehden; edellisen kesän arki-illat muistaakseni purjehdin, näin kavereita, luin puistoissa ja järjestin afterwork-piknikkejä. Odotusaika tuo näköjään muassaan laiskaa eksistentiaalista pohdiskelua: mikä on minuuden ydin, jos olemisen artefaktit voivat muuttua näin radikaalisti näin lyhyessä ajassa?