Ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä

Mulla on pari päivää ollut vahva tunne, että vauva ei enää ihan seitsemää viikkoa mahassa pysy. Tilanne tuntuu jollain tapaa eskaloituneen (hahaha, voiko raskaudesta käyttää konfliktiterminologiaa!) - siis mahaa kiristelee, lapsi myörii levottomasti, olo on iltaa kohden todella tukala. Lisäksi maha näyttää olevan ennemmin alhaalla kuin ylhäällä. Voi  tietty olla, että olen aivan harhainen, ja bloggaan tämän tekstin uudestaan viikolla 42+, mutta päädyin nyt joka tapauksessa täyttämään Kätilöopiston peräänkuuluttaman synnytystoivelistan.

Valmiita ollaan - meillä on kylpyankka ja vauvakirja!

Toivelista oli ihan hyvä työkalu ajatusten jäsentämiseen. Omien haavekuvien lisäksi siinä tuli mietittyä myös isän roolia niin synnytyksen aikana kuin sen jälkeenkin. Tarkoitus onkin käydä homma vielä ajatuksella yhdessä läpi. Haaveillaan myös synnytysvalmennuksesta, mutta lapsen isä on Lapissa poikien reissulla juuri silloin, kun Helsingissä järjestetään juuri se valmennus, mitä olin ajatellut. En ole varma, kehtaanko mennä valmennukseen yksin, tai onko siitä vastaavasti hyötyä yksin, ja jos menisin, niin osaisinko olla selittelemättä, että meitä on oikeasti kaksi, mutta isä on nyt Lapissa poikien reissulla. Long story, ja takaisin omiin ajatuksiin:

Mitäkö tällainen ensikertalainen listoja laativa näyttämisenhaluinen joskin rationaalinen joogaava sisupussi synnytyksestä ajattelee?

Noh, ensinnäkin olen ihan valtavan utelias. Miten kroppa pärjää, miltä se tuntuu, miten kipuun osaa suhtautua? Kirjasin paperiin, että en pelkää kipua. Kirjasin sinne myös, että pelkään häpeäväni omaa toimintaani, ja että toivon synnytyshuoneen olevan rauhallinen ja toivon tukea ja kannustusta aktiiviseen synnytykseen.

Kivunlievityksen suhteen en edusta varmaankaan mitään koulukuntaa - mielestäni lääkkeettömät keinot eivät sulje lääkkeellisiä pois, vaikka mielelläni katsonkin, miten pitkälle pärjäisin lääkkeettä. Ilokaasun kokeileminen kiinnostaa kyllä, ja totta kai haluan apua nukahtamiseen, jos homma venyy enkä saa muuten levättyä. Samaten toivoisin, että viimeistään välilihan mahdollisen kursimisen yhteydessä käytettäisiin puudutetta. Jos homma käy sietämättömäksi, haluan kaiken mahdollisen lievityksen.

Mutta: olen aidosti luottavainen kehoni suhteen. Me ollaan toimittu jo koko raskausaika niin hyvin yhteen, että luotan kehoni kykyyn synnyttää  ja toisaalta omaan kykyyni rentoutua, keskittyä sekä löytää ja kokeilla asentoja. Vielä pari kuukautta sitten vitsailin, että vauva varmaan tipahtaa aikanaan suoraan vessanpönttöön, heh. Saas nähdä, miten kauan naurattaa.

Ihannetilanteessa synnytys etenisi siis omalla painollaan (joskaan ei ehkä ihan NIIN nopeasti, että vitsini kävisi toteen...). Toivottavasti oksitosiinitippaa tai sitä kohdunsuulle hierottavaa geeliä ei tarvita. Toivottavasti maltan olla avautumisvaiheessa mahdollisimman pitkään kotona - haaveilen salaa siitä, että saavun sairaalaan, kätilön kurkkaan jalkojen väliin ja toteaa vähän yllättyneenä: "Jahas, kohdunsuu onkin sitten auennut jo kahdeksan senttiä. Tämähän on edennyt hienosti."

Jos homma ei etenekään ihan näin, niin haluan pystyä ravaamaan ympäriinsä, venyttelemään avautumisaikana, istumaan suihkussa ja muutenkin tekemään ihan kaikkea muuta kuin makaamaan sängyssä katsomassa kelloa. Kaikki hippihommat kiinnostaa - gua sha -kammat, tens-laitteet, lämpötyynyt, akupainanta, synnytysmölinä sun muut. Ja jos ne ei riitä, niin sitten siirrytään vahvempiin aineisiin.

Tietty toivon myös, ettei väliliha ihan hirveästi repeäisi. Jos nyt lämpöhauteilla ja ponnistusasennolla voi siihen vaikuttaa, niin haluan nämä ja kaikki muutkin keinot käyttöön kätilön suosiollisella avustuksella. Ja ihan pian aloitan välilihan päivittäisen öljyämisen.

Ja sitten toivon, tottakai, saavani vastasyntyneen lapsen samantien syliin - napanuoran ehtii leikata sitten vähän myöhemmin. Toivottavasti joku kuitenkin pyyhkii pahimmat kakkaroiskeet ja limakalvon riekaleet suht pian, että pääsen nopeasti pusuttelemaan meidän pientä.

Toivelistan viimeiseen boksiin kirjasin, että halutttaisiin perhehuone. Ja mahdollisimman paljon opastusta vauvan käsittelyssä: kanniskelussa, vaipanvaihdossa, kylvettämisessä ja imettämisessä. Koska kumpikaan meistä ei ole ennen tehnyt tätä, ja koska vähän jännittää.