Äitiyslomakammassa on 11 piikkiä jäljellä, mikä tuntuu ihan hyvältä, sillä juuri päättyneen pariviikkoisen lomapätkän jälkeen tuntuu varsin vaikealta orientoitua näyttöpäätetyöhön ja prosessien kehittämiseen. Sitä paitsi työmatkapyöräily ei ensimmäistä kertaa tuntunut hyvältä - mahaan pisti niille main, missä vauvan pää tai selkä sijaitsee.
Meneillään on elämäni ehkä ensimmäinen nesting-vaihe, jota pitkät lomat on ehkä vauhdittaneet... Tilkkutäkin tilkut on nyt tehty, vauvan liinavaatteet pesty ja mustikat poimittu (ihan ite!) ja pakastettu. Alan enemmän ja enemmän muistuttaa äitiäni, mikä ei onneksi ole suinkaan huono asia. Onneksi olen saanut buukattua pian alkavalle äitiyslomalle luentoja, kokouksia ja mammaliikuntaa, niin on jotain muutakin tekemistä kuin oman navan tuijottelu. Ja ensimmäistä kertaa ikinä tarkoitan kirjaimellista oman navan tuijottelua - iltaisin menee helposti vartista puoleen tuntiin, kun ihmettelen mahan heiluntaa ja pikkuisen body combat -treenejä.
Voin superhyvin - saako näin sanoa vieläkin? Nukun yöt miltei putkeen, en välttämättä herää edes vessaan. Nälkä on toki parin tunnin välein ja vastapainoksi närästää, jos syön liikaa, mutta olo on aika kevyt, ketterä ja vireä. Olen enimmäkseen tyynellä ja luottavaisella tuulella, mitä nyt vaunujen tilaaminen aiheuttaa pieniä satunnaisia leimahduksia. Kynnet kasvaa ennätystahtia, hiukset kiiltää ja iho voi hyvin. Olen oppinut käymään vessassa vähintään kaksi kertaa ennen lähtemistä minnekään ja olen pystynyt varaamaan siirtymiin riittävästi aikaa, ettei tarvitse kiirehtiä, jos mahaan alkaa pistää. Yleensä ei ala.
Ihmiset alkaa reagoida mahaan mitä söpöimmillä tavoilla. Johtoryhmän jäsen juttelee mun mahalle tullessaan vastaan käytävällä. Hieroja lässyttää pari minuuttia pikkuiselle, joka köllöttelee äitin masussa niin. Itsellänikin on vaikeuksia suhtautua normaalisti, kun mahassa on hikka kesken palaverin.
Ajatuksen kääntyvät varsin voimakkaasti sisäänpäin. En oikein osaa samaistua tuttaviin, joille maailman olennaisin asia ei olekaan uuden pienen ihmisen saapuminen maailmaan. Kuvittelen, että reaktioni muiden kuulumisiin ovat laimeita. Anteeksi kaikki kaverit - en ole oikeasti välinpitämätön enkä ainakaan tahallani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan!