Raskaus tekee nössöksi. Siis harrastan-kotitöitä-pelkään-liikkua-yksin-pimeällä-älä-aja-noin-lujaa -nössöksi. Sitten se tekee myös pakko-mennä-nukkumaan-yhdeltätoista-koska muuten-huomenna-väsyttää -nössöksi. Ja sitten välillä mietin, että miten paljon tässä itse muuttuu, ja kuuluuko tässä itse muuttua ja haluanko itse muuttua ja ajattelevatko muut, että muuttuisin. Mutsien Irenekin kirjoitti samasta aiheesta ihanan seesteisen ja tervejärkisen kirjoituksen.
Eikä vauvakuplaan pulahtamisessa ole mitään väärää, eikä siinä, että isojen elämänmuutosten myötä uudet piirteet korostuvat. Mutta on myöskin kiva löytää itsestään myös niitä tuttuja puolia ja olla välillä sellainen, kuin on aina ollutkin. Viikonloppu oli tästä ihana muistuts; nyt on hyvä jatkaa äitiyslomailua pykälän verran keveämmin mielin.
Olin perjantaina ULKONA. En nyt sentään baarissa (huh-huh), mutta kuitenkin ihan eri puolella kaupunkia kaverin luona illanistujaisissa. Ja tiedättekö, mitä siellä tehtiin? Saunottiin. Saunottiin ihan kavereiden kesken, tyttöjä ja poikia (illan aikana todettiin, että kukaan porukasta ei ole aikuinen, paitsi Tiina ehkä kohta) sekaisin. Niinkuin porukalla on tapana. En hetkeäkään miettinyt, olisiko tässä nyt jotain ihmeellistä.
Ja voi hyvänen aika, kun tuntui hyvältä. Olla ihan nuori aikuinen vaan, sama tyyppi mahasta huolimatta. Odottavaa alastonta kroppaa peittelemättä. Välillä puhuttiin vauvoista, välillä vauvamahasta, välillä harrastuksista, välillä arkkitehtuurista. Siinä minä olin pinkeine napoineni ihan samana Tiinana kuin aina ennenkin. Hyvin raskaana, hyvin omana itsenäni.
Jossain vaiheessa kävi mielessä, että kavereista harva lienee nähnyt ketään alasti ja raskaana. Ja mietin, että tuntuuhan tämä sittenkin aika intiimiltä - ja sitten annoin olla. Muutama halusi kokeilla mahaa, joku kommentoi kasvaneita rintoja. Ja sitten puhuttiin taas muusta. Kuivateltiin, jatkettiin illanviettoa. Viinistä, vissystä ja seurasta nauttien.
Ja mulla oli niin kivaa ja niin rentoa, että unohdin olla väsynyt ja että unohdin vahtia yöunien pituutta. Kello oli jo yksi (!!!) kun lähdin hipsimään kotiin perjantaiöisen keskustan läpi. Ja kyllähän se pelotti, kun muut ovat humalassa ja arvaamattomia ja minä vain yksin pelkkä vatsanahka vauvan suojana. Mutta illan lämmin fiilis kavereista, muiden luonteva suhtautuminen porukan ensimmäiseen raskauteen ja tulevaan vauvaan ja saunomisen jälkilämpö auttoivat kotiin saakka. Hyvä startti viikonlopulle.
Ja lauantaina meillä oli miehen kanssa Lapseton Lauantai vauvahysterian vastapaikoksi. Juotiin aamukahvit kahvilassa lehtiä lukien, ostettiin minulle kaulaliina ja miehelle pari t-paitaa, etsittiin seinille tauluja. Enkä hetkeäkään usko, etteikö moisten aikuisten hetkien järjestäminen onnistuisi myös silloin, kun meidän pieni rakas on syntynyt. Ehkäpä vauva ei rajaakaan elämää neljän seinän sisälle, neliskanttiseen ja tarkkarajaiseen vanhemman rooliin, vaan sen sijaan tuo elämään ulottuvuuden lisää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan!